Juhlapäivä täynnä tunteita!

Juhlapäivä täynnä tunteita!

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu on ollut monessa perheessä täynnä iloa ja riemua. Koulujen juhlasalit ovat täyttyneet pienistä oppilaista, jotka jännittyneinä odottavat omaa esiintymisvuoroaan. Suvivirren kajahdettua ilmoille, on se merkki siitä, että kesäloma on alkanut, eikä pienet jalat meinaa enää pysyä paikoillaan vaan malttamattomina ovat suuntaamassa kohti kesää. Se tunne kun edessä on ikuisuudelta tuntuva kesäloma, kiireettömät kesäaamut, uintiretket, loputtomat leikit ystävien kanssa, matka mummolaan sekä pyöräretket jäätelökioskille. Kevätjuhla, koko vuoden juhlista se paras juhla!

Tuo päivä joka on monessa perheessä suuri juhlapäivä, on se myös monessa perheessä täynnä surua, tuskaa ja ahdistusta. Hengitys salpaantuu kun mietimme vanhempia, jotka eivät koskaan saanet nähdä sen pienen pellavapään ensimmäistä kevätjuhlanäytöstä. Pyyhkäistä onnenkyyneltä poskeltaan kun oma lapsi ylpeänä noutaa todistuksen lukuvuodesta. Vanhempi, joka ei kuule oman lapsensa riemunkiljahduksia suunnatessaan nauttimaan ansaitusta kesälomasta. Vanhempi, joka ei pääse järjestämään oman lapsena rippijuhlia tai näkemään kun oma lapsi valmistuu ammattiin tai painaa valkolakin päähänsä. Asioita, joita moni meistä pitää itsestäänselvyytenä, mutta jotka saatetaan riistää silmänräpäyksessä. Se hetki kun ilon kyyneleet muuttuvat suruun ja loputtomaan ikävään.

Tällä viikolla jouduimme taas lukemaan pienen tytön menehtymisestä syöpään. Pieni tyttö, joka oli aina täynnä iloa, tyttö joka rakasti elämää ja ihmisiä ympärillään. Ajatuksemme ovat vanhemmissa, jotka kevätjuhlien sijaan suunnittelevat oman lapsensa hautajaisia. Sydäntä särkevää, surullista ja kohtuutonta. Asia, jota yhdenkään vanhemman ei tulisi joutua tekemään!

Edelleen Suomessa joka viides syöpään sairastunut lapsi menehtyy. Uskomme, että pienistä teoista syntyy suuria yhdessä tekemällä. Haluamme tuoda iloa vakavasti sairaiden lasten elämään sekä olla mukana tukemassa lasten syövän hoidon tutkimusta, jotta jokainen lapsi saisi täyden elämän. Ostaessasi JOY:n vaatteita olet mukana tukemassa lasten syövän hoidon kehitystä sekä muuttamassa muotiteollisuutta merkityksellisempään suuntaan!

"The most beautiful thing you can wear is JOY"

 

Takaisin blogiin